Portin takana

Rikulla oli taas yksi ilta vähän vauhti päällä, kun yritettiin katsoa leffaa. Lopulta oli pakko pistää poika rauhoittumaan portin toiselle puolelle eteiseen. Ei ookkaan pitkään aikaan ollut tarvetta porttia tähän tarkoitukseen käyttää, varmaan joskus pentuaikana viimeksi. Portin toisella puolella Riku rauhoittui samantien, ja jäi istumaan portin ääreen mielenosoituksellisen surkean näköisenä.

Aika nopeasti Riku sitten pääsi takaisin olohuoneen puolelle, kun oli rauhoittunut.

Portti on siis olohuoneen ja eteisen välissä, siinä kun ei ole ovea ollenkaan. Ollaan viime aikoina pohdittu, että jokohan olisi aika portti poistaa. Alunperin sen tarkoituksena oli pitää Riku poissa olohuoneesta päivisin, kun Riku ei vielä sisäsiisti ollut. Mutta toisaalta, edelleenkin se on ihan hyödyllinen ollut.. Pitää miettiä.

Jemmoja osa kaksi

Taisin kesällä kirjoitella possunsorkasta, jota Riku piilotteli pitkän aikaa. Rikulla on myös toinen kestosuosikki piilottelussa. Sellainen kevättalvella ostettu “tekoluu”, taisi olla täytetty jollain ns lihalla. Se putkahtelee aina silloin tällöin esiin mitä kummallisemmista paikoista…

Nyt yksi ilta Riku taas yhtäkkiä löysi sen, ja kuljetteli sitä pitkin iltaa suussaan. Tässä ollaan lähdössä työhuoneesta eteisen suuntaan piilotusretkelle.

Lopputulos oli kuitenkin se, että viiden minuutin päästä “luu” löytyi jemmasta työhuoneesta. Eli kirjahyllyn vierestä. Kukas sen sieltä löytäisi!

Saas nähdä mistä tämä luu taas seuraavan kerran löytyy.

Synttäripoju

Pitihän niitä synttäreitä sitten juhlistaa kakulla. Eli maksalaatikkoa, piimää ja yksi nakki. Nam.

Ensin Riku odotteli hienosti lupaa käydä kakun kimppuun.

Kakun tuhoamisessa ei kyllä mennyt montaakaan kymmentä sekunttia.

Ja sit olis voinut vielä syödä vähän lisääkin!

Riku 1v

Tänään meidän Riku sitten täytti yhden vuoden! Niin se aika kuluu. Kutakuinkin tasan vuosi sitten kävimme kasvattajaan ensi kerran tutustumassa, ja muutaman viikon päästä saimme vahvistuksen, että yksi uros juuri syntyneestä pentueesta tulisi meille.

Riku ja kaksi veljeä 27.11.2008, eli noin neljän viikon vanhoina.

Riku 11.12.2008, eli noin 6 viikon vanhana. Tällä reissulla päätimme myös lopullisesti sen, että Rikun nimeksi tuli Riku.

Rikun ensimmäinen joulu, eli Riku kotona 25.12.2008, 2kk vanhana. Riku tykkäsi nukkua mitä kummallisemmissa asennoissa.

Riku isännän sylkyssä tammikuun alussa 2008.

Riku suihkussa tammikuussa, kauheeta oli!

Hampaat rupesivat tippumaan maaliskuussa, pakkohan siitä harvahampaasta oli kuva ottaa.

Riku oppi maaliskuussa hyppäämään sängyllekin, ikää vähän vajaa 5kk.

Kuukaudet vierivät, ja tukka vaan kasvoi Rikulla, ikä 6kk.

Kesällä käytiin trimmauksessa, ja kaiken karvan alta paljastui hontelo teinipoika, Riku 8kk.

Yhtäkkiä puruvoimat kasvoivat, ja kaikki lelut kokivat saman kurjan kohtalon. Riku 10kk.

Nyt vuoden vanhana Riku on born to be wild, paitsi himassa, mamin sylissä.

Aamut

Meillä on tässä reilun kymmenen yhteisen kuukauden aikana muodostunut Rikun kanssa omat aamurutiinit. Ihan alussa ne toki oli aikalailla erilaiset. Silloin aamut meni niin, että kun aamulla heräsi, nappasi ensimmäisenä pennun toiseen kainaloon, sillä syliin se ei sentään pissannut. Mutta jos erehtyi nousemaan ylös ja laittamaan vaatteita rauhassa päälle, ehti pentu jo tehdä pissat eteiseen. Joten siis, pentu kainaloon, ja toisella kädellä vaatteita päälle (ja kun talvi oli niin vielä ulkovaatteet tietty), ja sitten äkkiä ulos.

Nykyään Riku ei oikeastaan juuri reagoi siihen, että itse nousen sängystä. Vähän saattaa katsoa, että mitäs nyt, mutta useinmiten ei edes nouse ylös. Yleensä kuitenkin kylmästi nappaan koiran mukaan makuuhuoneesta, ja laitan oven perässä kiinni, että isäntä saa sitten rauhassa vielä jatkaa unia. Riku jää eteiseen pötköttelemään siksi aikaa, kun käyn suihkussa ja keittelen kahvit. Yleensä se on ihan reporankana sen puoli tuntia ainakin siinä, kun puuhastelen. Sitten kun itse olen kutakuinkin valmis, Riku saa pöperönsä, ja sitten lähdetään aamulenkille. Eli pitkälle ollaan tultu siitä, että pisut tuli pojulta heti kun silmät aukesi.

Ja alla sitten kuva aamu-unisesta Rikusta tältä viikolta.

Kasi

Joskus maaliskuussa koirakoulun pentukurssilla yhdellä kerralla aloiteltiin harjoittelemaan temppua nimeltä “kasi”. Eli koira kiertää jalkojen ympäri ja välistä kasin muotoisen radan. Sitä oon aina välillä Rikun kaa harjoitellut ohjaamalla sen kulkemaan namin kanssa sitä reittiä. Se ei vaan tuntunut Rikulle valkenevan millään. Kuten ei myöskään se, että kävelen isoja askeleita eteenpäin, ja Riku menisi aina jalan alta toiselle puolelle ja seuraavalla askeleella taas jalan alta (tai takaa?) toiselle puolelle.

Eilen illalla sitten päätin kokeilla vielä kerran, mutta ekaa kertaa otin naksuttimen mukaan harjoitukseen. Ja tadaa, kymmenessä minuutissa Riku pääsi jo jollain tavalla jyvälle. Aluksi toki hieman namin kanssa ohjasin, mutta pikkuhiljaa jätin sitä pois, ja rupesin naksuttamaan siitä, että Riku kasi-tempussa lähtee sinne jalkojen väliin menemään, ja palkan annoin sieltä jalan takaa, eli se ohjaa sitten sitä liikettä kohti loppua. Eli siinä se kierros sitten väkisinkin tulee. Pikkuhiljaa rupean sitten vaatimaan sitä kierrosta pidemmälle ja pidemmälle, eli kohta tarvitsee jo mennä sinne jalan taakse ennenkuin naksahdus tulee, ja sitten varmaan aika nopeasti tehdä se kierros yhden jalan ympäri. Ja jossain vaiheessa toivottavasti “kasi” käskyllä mennään molemmat jalat ympäri. Uskoisin, että muutama kymmenen minuutin harjoitussessio, ja temppu alkaa olla melko valmis. Sitten vaan yhdistämään tuota käskysanaa siihen.

Valitettavasti tästä harjoittelusta ei kuvaa ole, mutta ehkäpä alla meidän seuraava temppu, kieli käskystä nenään?

Kellä on suurin keppi?

Moi kaverit!

Kuten ehkä ootte huomanneet, mä tykkään kepeistä. Siis tosi paljon.

Onneks mulla on reilu iskä, joka antaa mun tuoda keppejä sisällekin aina välillä. Emäntä stoppaa aikeet heti ulko-ovelle. Tympeää!

Pari iltaa sitten oltiin iskän kaa ihan rauhallisella iltachillailukävelyllä, kun pusikossa näin ihan mahtavan kepin. Se oli pakko saada messiin.  Koville otti, mutta sain kun sainkin sen kannettua sisälle asti.

Että oottekos nähneet kellään isompaa keppiä?! Mä olen keppien kuningas!

Kuulumisia

Hups, taas aikaa on vierähtänyt pikkasen liikaa päivittämättä blogia.

Toissa viikolla isäntä oli syyslomalla, ja Riku sai siis laatuaikaa, sen mitä golfaamiselta jäi. Ehtivät pojat käydä ainakin sienimetsässä. Ja siitä alla kuva-aineistoa (kännykällä otettuja).

Muuten ei olekaan mitään kovin kummoista tapahtunut. Peruseloa vaan eteenpäin. Rallytoko-kurssi, jolle ilmoittauduimme, peruuntui vähäisen osanottajamäärän takia. Ihmettelen vähän, kun tuntuu olevan suosittu laji. Meille tarjottiin toista kurssia toiselle viikonpäivällä, mutta se ei taas oikein meidän aikatauluihin sopinut. Pitää harkita joskus myöhemmin uudestaan, tai miettiä, että josko niitä liikkeitä opettelisi ihan itsekseenkin.

Lenkkien pituutta ollaan tässä pikkuhiljaa koetettu pidentää. Tuli tuossa syyskuussa ahaa-elämys, kun ihmettelin tota valtavaa energiamäärää mikä Rikulta löytyy, ihan kuin eri koira kuin kesällä. Joku sitten kommentoi, että heilläkin nyt ilmojen viilennyttyä sitä energiaa on ihan eri tavalla. Se saattaisi Rikullakin vaikuttaa. Toki taustalla on varmaan hieman kiireisempiä aikoja, jolloin iltaisin ei olla ehditty ehkä niin paljon temppuja tehdä jne. Ollaan nyt muutaman viikon aikana myös metsässä käyty useampaan otteeseen, joten sitä vapaanakin juoksemista on tullut. Siinä vaan Riku meinaa välillä saada kummallisia hepulikohtauksia, kai se energian määrä on vaan niin valtava.

Aktiivinen viikonloppu

Lauantaina suunnattiin Hämeenlinnaan ja siellä sitten metsään. Lähdettiin katsastamaan josko sieniä löytyisi. Puolukoita tiedettiin varmasti löytyvän, sillä äitillä oli hyvät apajat meille jo tiedossa. Riku sai juosta metsässä ihan vapaana. Alussa pehmeä sammal innosti Rikua pötköttelemään, mutta pääosin viipotti menemään innokkaana. Välillä piti vähän spurtata hulluna ympäri, ja välillä vaan seuraili missä mennään. Tuolla huomasi, että luoksetulo oli hetkittäin kyllä ihan hakusessa. Välillä taas spurttas luo kuin viimeistä päivää.

Sieniä kerättiin aika helposti maastosta. Puolukoita lähdettiin sitten katsomaan ihan erityylisestä ryteiköstä, jossa Rikun töppöjalat meinas vähän loppua kesken. Ja toki jamppaa alkoi jo väsyttämäänkin, niin ei jaksanut ihan samalla tavalla vehdata, vaan Riku tyytyi enemmän toimimaan työnjohtajana puolukoiden poimimisessa. Tietenkin tarkisti välillä laadun, hyvin puolukat uppos.

Sunnuntaina käytiin leikkimässä. Kaveruksista ei oikein kunnon kuvaa meinannut saada, vauhti oli sen verran kovaa koko ajan. Ja lopputuloksena mutainen glenni.

Roskaa

Perjantaina kotiin palatessa isäntää odotti tällainen näky.

Aamulla oli nostettu roskapussi kaapista ulos, että pitää sitten töihin lähtiessä viedä roskikseen. Noh, unohtui näemmä ja tässä oli lopputulos. Kaipa se vaan oli vastustamaton.