Eilen illalla Rikulla oli “kauneushetki” eli harjasin koiran päästä varpaisiin ja furminoitiin vähän pitkästä aikaa. Kylläpä sitä karvaa taas irtos jo pelkässä harjauksessakin.

Ensiravistelu harjauksen jälkeen ja puf, meillä on leijona.

Sit kokeiltiin vähän sivujakausta, tyylikäs.

Kesäkuun alussa käytiin viettämässä pitkä viikonloppu mökillä itä-Suomessa. Vähän ennen reissua saatiin vinkki pelastusliiveistä, jotka oli glenninkin muodoille sopiviksi koettu ja käytiinkin sellaiset ostamassa. Aika hyvin istuvat. Säätömahdollisuus on noissa liiveissä vähän joka suunnasta, mikä on hyvä. Hieman saisi kaula-aukko olla omaan makuun isompi, mutta sormet mahtuu kuitenkin välistä, joten ei se liian tiukka taida kuitenkaan olla.

Mökillä oli hieman tuulinen sää ekana päivänä. Rikun kanssa istuskeltiin ulkona ja hetkittäin pelkäsin, että koko koira lähtee tuulen mukana.

Kun sää vähän tasaantui, päätettiin lähteä soutelemaan ja testaamaan Rikun uusia liivejä. Se jo tiedettiin viime kesästä, että Riku tykkää olla veneessä. Liivit aiheutti tietenkin taas kauhean hepulin, “apua, mitä te laitoitte mulle päälle! En tykkää!”.

Mutta kun ulos päästiin, alkoi liivit jo unohtua ja kun päästiin veneellä asti, Riku oli jo jyvällä siitä, mitä kohta tapahtuu.

Joten eiku soutelemaan… Ja Rikuhan tykkäsi. Häntä heilui melkein koko matkan ja kun päästiin takaisin rantaa, koira ei olisi millään malttanut lähteä veneestä pois. Liivit oli siis erittäin hyvä ostos. Nyt vaan uutta mökkimatkaa odotellessa.

Nojuu, oma moka. Tossahan on ollut aivan selvä glennin mentävä rako!

Meillä oli sovittuna tuosta ekasta kerrasta kolmen viikon päähän seurantakäynti (eli viime viikolla), mutta jouduttiin perumaan se aamulla, kun Riku oli yöllä taas oksentanut ja ripuloinut. Rikulla on tässä vatsa ollut varmaan puoli vuotta tosi epävakaa.  Riku nukkuu meidän kanssa makkarissa ja nykyään meillä on yleensä ovi vielä kiinni, mikä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Riku meinaan ei tietty halua tarpeitaan tehdä makkariin (“pesään”), joten se osaa jo herättää meidät tai siis mut piippaamalla, kun on hätä. Vanhassa kämpässä ei ikinä herätty siihen, että Rikulla olis hätä. Mutta siellä ovi olikin auki ja Riku varmaankin suuntas vaan eteiseen/keittiöön, kun hätä iski.   Ja me vaan löydettiin löysät kasat lattialta aamulla.. yöks. Epäilen itse, että syksyllä käyttöön otetulla ruualla saattaa olla vaikutusta. Kokeillaan nyt vielä vähän viilata dieettiä itse ja sit täytyy varmaan suunnata lekurille, jos ei maha ala toimia normaalisti.

Ollaan estetty Rikun sohvalle pääsy päivisin, ettei hyppisi tuolla jalalla vielä liikaa. Eipä vaan tullut mieleen, että meidän tuolikin saattaisi kelvata nukkumapaikaksi. Yhtenä päivänä, kun olin itse sairaana kotona, tuli vastaan kuitenkin tämä näky kesken päivän..

Lenkkejä ollaan Rikun kaa pidennetty pikkuhiljaa. Viime aikoina ollaan keskitytty erityisesti siihen, että kävellään rauhallisesti ja astutaan jalalle kunnolla. Samalla tulee hyvää harjoitusta hihnakäyttäytymisestä. Muutamia kertoja Riku on saanut olla omalla pihalla jo vapaana, riehumisen yritykset on stopattu alkuunsa. Ja aika rauhallisesti Riku on kyllä siinä ollutkin, etenkin tuossa hellepäivinä oli sen verran lämmin varmaan, että ei huvittanutkaan muuta tehdä kuin maata siellä varjossa. Saatiin aidattua pääsiäisenä tuo piha, joten nyt se on tosiaan ihan käyttövalmis Rikua varten, kunhan potilas tuosta nyt vielä vähän saa jalkaansa kuntoutettua enemmän.

Fysioterapeutilla käytiin pari viikkoa sitten. Vähän Rikun selkää hierottiin ja käytiin vesitankissa. Seuraavana aamuna meillä oli sitten kiljuva koira seuranamme, eli jostain tuli kipua. Käytiin lekurissa, mutta mitään selkeää ei löydetty pitkien tutkailujen jälkeenkään. Lääkäri epäili josko se Riku olisi villiintynyt selän käsittelyn jälkeisissä rennoissa fiiliksissä vähän tekemään rajumpia liikkeitä ja selässä olisi joku vähän niksahtanut. Tai sitten polvessa jokin vähän jää jumiin tms. No kipulääkettä saatiin piikkinä ja sen jälkeen ei kipua olekaan näkynyt. Joko tuo fysioterapia tai kipulääke sai kyllä Rikussa aikaan muutoksen. Kipulääkkeen vaikutuksen alaisena (eli sen yhden illan) Riku oli pitkästä aikaa todella leikkisällä päällä. Siinä tajusin, että ei Riku ole tainnut leikkauksen jälkeen yhtä paljon leikkiä halunnut kertaakaan. Mutta vaikutus jatkui myös tuota seuranneella viikolla, jolloin meillä oli myös selkeästi virkeämpi koira iltaisin. Mistä lie johtui?

Asuttiin Rikun kaksi ekaa elin vuotta Helsingissä ja kertaakaan ei tullut glenni sattumalta lenkillä vastaan. Täällä Espoossa on törmätty jo yhteen narttuglenniin parikin kertaa ja just pari päivää sitten näin myös autolla ohiajaessa toisen glennin kulkemassa tuossa lähiasuinalueella. Taisi olla uros koosta päätellen. Espoo vaikuttaisi siis glennirikkaalta alueelta.

Maaliskuun puolivälissä Riku sitten leikattiin. Reilut kolme tuntia Riku oli lääkäriasemalla ja sitten haettiin potilas kotiin. Kotimatka meni hienosti takapenkillä istuen. Vähän vaikutti kaveri olevan “omissa maailmoissaan”, tuijotteli ikkunasta ulos ja näytti katsovan katuvaloja “lumoutuneena”. Ensimmäiset tunnit kotona Riku lähinnä nukkui. Liikkuminen tapahtui kolmella jalalla hyppelehtien.

Illalla laitettiin Rikulle kauluri estämään haavan/siteen nyppimistä. Rikuhan vihaa kaikkea “päälle puettavaa”, joten kaulurikin aiheutti ensi alkuun “neliraajahalvauksen”. Apua, en pystyy liikkuu, en pysty liikkuu!! Eka yö meni valvoessa Rikun piippaillessa läpi yön. Aamuyöstä otin jo kaulurin pois ja Riku vähän rauhoittuikin, mutta piippaili silti edelleen, ei onneksi koskenut siteeseen kuitenkaan.

Seuraavana päivänä Riku ei edelleenkään kaulurin kanssa suostunut liikkumaan juuri mitään, muutaman askeleen saattoi juustopalan perässä tulla, mutta eipä juuri muuta. Seuraava yö seurasi samaa kaavaa, taas valvottiin, kunnes aamuyöstä otin kaulurin pois. Siinä kohtaa mietinkin, että eipä Rikukaan ollut tainnut nukkua edellisenä yönä ja päivänä juuri mitään. Kaulurin poiston jälkeen rauhoittui silmissä. Tokana päivänä sitten kauluri ei enää niin Rikua ahdistanut ja herra alkoi jo liikuskella sen kanssa enemmän. Ja yökin nukuttiin kaikki kuin tukit!  Ja taisi olla kolmas päivä leikkauksen jälkeen, kun kauluri ei enää tuntunut haittaavan kovinkaan paljoa.  Kyllähän se onneksi menoa vähän rauhoitti. Ei meinaa montaa päivää mennyt, kun alkoi jo energiaa taas riittää ja koira luuli olevansa terveempi kuin olikaan. Pikapissatuksillakin hyppelehti kolmella jalalla menemään hirveetä vauhtia, jos ei hillinnyt menoa. Enemmän kauluri tuntuu nyt haittaavan meitä ihmisiä, kun milloin se tökkii jalkaan ja milloin naamaan.

Ekan viikon ajan ulkoilut on olleet pikaisia tarpeiden teko reissuja. Pikkuhiljaa Riku on alkanut enemmän ja enemmän jalkaa käyttääkin. Nyt , kun leikkauksesta on 11 päivää, enemmän astuu jalalle kuin hyppii kolmella jalalla.  Haava alkaa olla lähes ummessa, kaulurista päästään eroon toivottavasti parissa päivässä.  Hommaa riittää, että saa tän terrierin pidettyä rauhallisena nyt toipilasaikana. Intoa riittäis.

Tähän mennessä kaikki on siis sujunut hyvin ja toivotaan, että tästä eteenpäin jatkuu myös sama linja.

Olis luullut, että olisin jo kesällä tapahtuneesta virheestä oppinut. Silloin jäi vastaavalla tavalla muovikassi keittiön lattialle, jossa oli muutama isoäidin pitko ja vähän leipää… Riku jäi muutamaksi tunniksi yksinään ja kun palattiin kotiin, eteisessä odotti yksi tyhjä isoäidin pitko pussi ja toinen, josta pitkosta oli puolet syöty. Kyseinen pussi oli siellä lattialla ollut taas monta tuntia ilman, että Riku oli sitä edes huomannut… Siinä sit hetken aikaa ihmettelin, että mitähän pitäis tehdä? Koiran kokoon verrattuna 1,5 pullapitkoa on kuitenkin aikamoinen satsi. No tarkkailtiin tilannetta vaan. Illalla Riku oli aika levoton ja maha oli ihan pallona, mutta aamulla ei sit ollut moksiskaan. Vähän löysällä oli maha seuraavana päivänä. Eli säikähdyksellä selvittiin.

Talvi on mennyt täällä Espoossa lumisissa merkeissä. Uuden asunnon ympärillä lenkkimaastot on periaatteessa hyvät, kilometri kaupassa keskuspuiston pururatoja. Harmi vaan, että ne on hiihtolatuina näin talvella. Nyt kyllä kuulin huhun, että jossain kohtaa olisi viereen tehty kävelyosuuskin? No nyt taitaa taas keli mennä plussan puolelle, joten sohjoa se todennäköisesti olisi. Asutaan nyt kuitenkin vähän hassussa paikassa siinä mielessä, että tuntuu, että lenkillä voi kiertää vain yhtä ympyrää?! Omakotitaloaluetta tässä on ympärillä paljon, mutta runsaan lumen takia siellä on tiet niin ahtaat, että saa koko ajan varoa autoa sydän kurkussa, joten ei olla nyt sielläkään kierretty. Joten ihanaa, että kevät on pikkuhiljaa tulossa, päästään tutustumaan vähän paremmin uusiin seutuihin.

Rikun kaa ollaan jonkun verran harjoiteltu noutamista. Nyt Riku osaa ottaa jo tavaran suuhunsa ja hakeakin sen kauempaa. Jostain syystä ei olla aikaisemmin tätä opeteltu.

Rikulla on ensi viikolla aika ortopedille, käydään näyttämässä toista takajalkaa, jonka Riku syksyllä loukkasi. Silloin lekuri suositteli, että käykää jossain vaiheessa tutkituttamassa jalkaa tarkemmin. Aika normaalisti Riku sitä jalkaa kävellessä käyttää, juostessa näyttää kuitenkin jotenkin erilaiselta. Kahtotaan mitä tohtoritäti sanoo.

Yllättävän hyvin Riku otti muuton. Lähinnä vahti normaalia enemmän ja uudessa talossahan tietty rappukäytävän äänet oli erilaisia. Se oma rivari löytyi kuitenkin sitten hyvin nopeasti, joten vuokrakaksiossa ehdittiin viettää vain noin kuukausi ja sitten taas muutettiin! Nyt Rikulla on sitten ihan oma piha. Sitä ei vaan vielä paljoa päästy kokeilemaan, kun se pitäisi ensin aidata. Tänä syksynä ei sitä ehditty vielä tehdä, kun lumet jo valtasi pihan. Keväällä sitten! Rikusta on kuoriutunut myös innokas saunoja. Aina kun saunaan lähdetään, Riku on ekana ylälauteella. Eihän se siellä montaa minuuttia ole, mutta mukaan on kuitenkin aina pakko päästä.

Eilen käytiin antamassa Rikusta verinäyte DNA-tutkimukseen. Veret lähtee Saksaan tutkittaviksi ja siitä tutkitaan onko koira PRA:ta aiheuttavan geenimutaation kantaja. Riku vähän vinkui verinäytteen oton ajan, mutta epäilen, että enemmän sitä harmitti se, että pidettiin kiinni eikä ehtinyt oikein kunnolla lääkäriä tervehtiä. Nähtiin myös Rikun sisko, ihan kuin olisi vähän samaa näköä ollut. Sisko vaan oli paaaljon pienempi.

Tänään käytiin metsässä juoksentelemassa. Riku pysyy kyllä hyvin lähettyvillä aina, luoksetulossa olisi vaan hiomista vielä.